Niin siinä kävi: istuin hartaana eläkeläisenä Tampereen Stockmannin oranssilla lasikuitutuolilla jonottamassa vuoroani ostaakseni meille kahdelle halvan matkan. Tuttu pappi Kari pysähtyi eteeni ja kysäisi eläkekuulumisia. "Ristisanoja, sauvakävelyä, rakas keinutuoli ja askarointia puutarhassa." Tämän kerrottuani hän teki uuden kysymyksen: "Olemmeko me kovin paikallaan pysyvää väkeä?" "No eihän meitä oikeastaan mikään pidättelekään." Sen kuultuaan Kari katsoi ilmettäni ehdottaessaan: "Sinun kaltaistasi miestä saatettaisiin tarvita Tansaniassa. Kiinnostaako Tansania?" Vastasin tietämättömyyden antamalla varmuudella: "Kiinnostaa." Kari kuvasi väljästi mitä kiinnostuksestani saattaisi seurata. Sitten kumpikin jatkoimme omaan suuntaamme.
Palasin kotiin hiukan hämmentyneenä. Jokusen tunnin kuluttua tein tämän kysymyksen Raijalle: "Kiinnostaako Tansania?" "Kiinnostaa," hän vastasi.
Seurasi sähköpostitason ajatustenvaihto. Puolen vuoden kuluttua oli ensimmäinen rajattu palaveri, jossa työrupeaman pituus sovittiin n. yhdeksi vuodeksi. Tehtäväksi hahmottui counselling-opetus Iringassa sijaitsevan Tumaini-yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Oli häkellyttävää sopia asioita, jotka yhtäältä ymmärsin ja samalla tiesin niiden selviävän vasta päästyämme perille. Jalat olivat yhtä aikaa sekä maassa että ilmassa.
Tätä kirjoittaessani lähtöömme on aikaa runsas viikko ja kotimme on sen näköinen: kasa sitä, kasa tätä, kasa kaikenlaista. Huomenna meidät siunataan matkaan Haminan lähetysjuhlilla. Suunta on selvä, mutta emme tiedä mikä odottaa perillä!